Siirry suoraan sisältöön

Millaisia erilaisia puheita on olemassa

Erilaisia puheita voi pitää mikrofonilla.

Erilaisia puheita on olemassa hyvin paljon. Puheiden sisältö voi vaihdella paljon tilaisuuden ja puhujan tai monen muun asian mukaan. Puhe voi olla esimerkiksi onnittelu, tervehdys, kiitos tai vaikkapa kannanotto. Lisäksi puhe voi olla hyvin virallinen tai erittäin rento riippuen muun muassa tilaisuuden virallisuudesta. Erilaisiin puheisiin kannattaakin tutustua ennen puheen pitämistä, jotta osaa pitää tilaisuuteen sopivan puheen.

Erilaisia puheita moniin tilanteisiin

Monille tutuimpia puheita ovat etenkin puheet hääparille, poliittinen puhe tai kiitospuhe palkinnon saannin yhteydessä. Lisäksi on olemassa paljon muitakin puheita, kuten saarna, avajaispuhe, muistopuhe ja maljapuhe. Puheet juhlan sankarille mitä erilaisimmissa juhlissa ovat myös yleisiä. Esimerkiksi syntymäpäiväsankarille tai valmistuvalle voidaan pitää puhe. Se ei kuitenkaan ole aina pakollista.

Se, millainen puhe on, voi riippua aina myös siitä, kenelle puhe pidetään. Esimerkiksi huumorintajuiselle ystävälle voi pitää humoristisen puheen, kun taas virallisemmissa tilaisuuksissa ei kannata olla liian humoristinen. Puheen palo antaa runsaasti neuvoja siihen, millaisia puheita missäkin tilanteessa kannattaa käyttää. Kaikkien puheiden kanssa on oltava tarkkana, koska ne eivät missään nimessä sovi joka tilanteeseen yhtä hyvin.

Erilaisia tapoja pitää puhe

Puhe pidetään usein paikan päällä tapahtumapaikalla, mutta joskus myös esimerkiksi TV:ssä. Puheen voi tietyissä tilanteissa myös pitää esimerkiksi videokuvan ja puhelimen välityksellä. On siis olemassa hyvin monenlaisia puheita ja monia eri tapoja pitää niitä. Puheen sisällöt vaihtelevat tietenkin myös paljon tilaisuuden, puhujan ja puheen kohteen mukaan.