Speakersforumin Vuoden puhuja 2016 on Madventures

 

Vuoden puhuja 2016 haluaa tarinoidensa kautta tutustuttaa kuulijat toisiin tapoihin elää ja kokea maailmaa. Huippusuosioon ja maailmanlaajuiseen levitykseen kimmonneen Madventures-televisiosarjan ohjaaja Riku Rantala ja kuvaaja Tuomas ”Tunna” Milonoff  julkistettiin Vuoden puhujaksi 2016 puhuja-alan gaalassa torstaina 16.2.2017 Helsingissä. Titteli jaettiin tänä vuonna jo 11.kerran.

Monien maailmankuvaa avartanut seikkailukaksikko tunnetaan omaperäisinä, intohimoisina ja pelkäämättöminä tarinankertojina.Vuosien saatossa kaksikolle on tarttunut monenlaisia kiehtovia tarinoita ja kokemuksia eri puolilta maailmaa jaettavaksi.

Heidän puheistaan välittyy aito palo ja halu avartavaa kuulijoiden näkemystä maailmasta. He ovat saaneet tunnustusta maantieteen sekä maailman tuntemuksen edistämisestä erityisesti nuoria kiinnostavalla tavalla.

Pelkäksi ohjelmaksi ei ole Madventuresin tarina muutoinkaan jäänyt. Maailman eri kulttuurien tietoviisaina ja niistä inspiroituneena on syntynyt myös 8 tietokirjaa, viimeisimpänä Mad Music – Musiikin maailma(2016). Rantala ja Milonoff puhuvat myös yrittäjyydestä ja luovuudesta.

Kaksikko kertoo, että heidän menestysresepti on rakennettu verellä, sisulla ja intuitiolla. Niiden avulla he ovat toteuttaneet unelmiansa ja antavat luennoillaan uusia näkökulmia siihen, mihin maailma on menossa ja miten unelmia toteutetaan.

Ehdolla Vuoden puhujaksi olivat myös toimittaja, elämäntaitovalmentaja Anna Perho, yli-innovaatioaktivisti, tutkimuspäällikkö MIND Anssi Tuulenmäki, Innovaatiojohtaja Tieto Oyj, tietotekniikan huippuasiantuntija Taneli Tikka.

Vuoden puhuja valitaan Speakersforumin asiakkaiden antamien palautteiden, yleisöäänestyksen, valtakunnallisen kiinnostuksen ja kysynnän, sekä yhteistyön sujuvuuden perusteella.

Vuoden puhuja 2016 –gaalassa palkittiin myös muita alan ansioituneita puhujia. Vuoden Tulokkaana tietokirjailija, mielen asiantuntija Harri Gustafsberg. Vuoden juontajana palkittiin pitkästä työstään kiitelty moderaattori, toimittaja Tuomas Enbuske. Speakersforum palkitsi kansainvälisenä puhujavieraana tulevaisuuden tutkija, sarjayrittäjä, teknologiasijoittaja Nicklas Bergmanin.

Speakersforum muisti kahta merkittävää alan vaikuttajaa kunniamaininnoilla. Näyttelijä Outi Mäenpäätä puhuja-alan pioneerina, 20 vuotisesta työstään kehittää suomalaisia työyhteisöjä rakentavaan vuorovaikutukseen ja räppäri Signmarkia suomalaisesta asenteesta ja äänestä, jonka hän on vienyt maailmalle.

Speakersforum yhdessä emoyhtiönsä TF Groupin kanssa lukeutuu maailman suurimpiin puhujatoimistoihin. Kansainvälisessä puhujaverkostossa on yli 8000 eri alojen asiantuntijaa ja vaikuttajaa.

Tapahtuma: Vuoden puhuja 2016 –gaala,

Paikalla: 400 kutsuvierasta; puhujia, juontajia, kouluttajia, alan vaikuttajia, Speakersforumin asiakkaita ja yhteistyökumppaneita

Aika: Torstai,16.02.2017, klo 19-22

Paikka: Suomen Kansallisooppera, Helsinki

vpg17-5

_98C0715-3

 

_98C0907_98C0837

_98C0760

Ehkä nämäkin kiinnostaisivat?

Kommentit

kommenttia