Henkilöstöön panostetaan, kun muutoksen tuulet puhaltavat

Puhujat motivoivat jaksamaan ja luovat uskoa tulevaan

Espoo 3.6.2014 –  Työelämää koskevissa uutisissa kerrotaan yritysten vähentävän henkilöstöä, ulkoistavan tai lopettavan toimintojaan. Työyhteisöjä tieto koskettaa, yksilölle se merkitsee muutosta työelämässä ja sopeutumista uusiin tilanteisiin. Toinen menettää työnsä, toiselle työtehtävät lisääntyvät tai muuttuvat. Muutos koskee niin lähteviä kuin jääviä. Molemmat osapuolet voivat menettää tärkeitä kollegoita, jopa ystäviä. Selvää on, että mieliala työpaikoilla on monesti apea. Mistä saadaan ammennettua yhteishenkeä, jaksamista tarttua lapion varteen, kun omaa työpaikkaa kohtaa muutos?

Speakersforum auttaa tänä vuonna entistä enemmän asiakkaitaan löytämään sopivia puhujia muutostilanteisiin. Moni yritys tuo rohkeasti työyhteisön eteen puhujia, jotka ovat motivaattoreita. Heidän toivotaan kohentavan yhteishenkeä ja vaikuttavan yleiseen ilmapiiriin organisaatiossa. Motivoivat puhujat rohkaisevat omakohtaisten tarinoidensa kautta. Tärkeää on myös heidän viestinsä henkilöstölle myönteisestä ajattelusta ja oikeanlaisesta asenteesta.

Suomen suosituimpiin motivaattoreihin kuuluu tutkimusmatkailija Pata Degerman. Pata on energinen, jonka positiivinen asenne on vertaansa vailla. ”Uskon, että me voidaan tehdä mitä vaan kahdella asialla: yhteistyöllä ja sisulla. Kukaan meistä ei ole yhtä fiksu kuin me kaikki yhdessä, ja on pirun vaikea päihittää kaveria, joka ei koskaan anna periksi”, muistuttaa Pata. Hän itse toteuttaa retkikunnan kanssa mielettömiä tutkimusmatkoja ääriolosuhteiden pariin, ja muistuttaa kaikkia siitä, että jos ei tee mitään – ei myöskään tapahdu mitään. ”Rohkeus on pelätä, mutta silti jatkaa”, sanoo Pata ja kannustaa jokaista tavoittelemaan unelmiaan.

Tarinan voima on huikea. Tarina voi innostaa, antaa oivalluksia sekä tuoda lohtua. ”Tarinankerronta on johtamisen tärkeimpiä työkaluja, sanoo tunnettu puhetaidon valmentaja Juhana Torkki.  Torkki on kirjoittanut kirjan tarinoiden voimasta. Torkki sanoo, että ihmiset tarvitsevat yhdessä kuultuja tarinoita, jotka motivoivat heitä ja luovat elämään merkitystä. Tarina innostaa tunteen kautta.  Samaa mieltä on Speakersforumin toimitusjohtaja Johan Sjöstrand, ja siitä kertoo myös puhujien suuri kysyntä syksyn kick off -tilaisuuksiin. ”Olemme iloisia, että yritykset eivät ole unohtaneet työntekijöitään vaikeina talousaikoina, sillä puhujien käyttäminen tapahtumissa on entistä suositumpaa ja varsinkin fiilispuhujien kysyntä on selkeässä kasvussa viime vuosiin verrattuna”, sanoo Sjöstrand.

Hyviä esimerkkejä fiilispuhujista ovat Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff, Arman Alizad ja André Noël Chaker, jotka vetoavat kuulijoiden tunteisiin. Siilinjärvellä taannoin eräässä auditoriossa 300 kuulijaa liikuttuivat kyyneliin Armanin luennon aikana. Toisaalla André Noël Chaker saa satapäisen lääkäriyleisön laulamaan. Madventures tempaisee kuulijat mukaansa jännittävään seikkailuun kera verbaalisella tykittämisellä,  jota vahvistaa autenttiset videoklipit mitä ihmeellisimmistä maailman eri kolkista. Tarinan voima on läsnä.

Pressikuvat puhujista ja lisätietoja:
Susanna Suorsa
gsm. +358 41 5452 667
susanna.suorsa@speakersforum.fi

Ehkä nämäkin kiinnostaisivat?

Kommentit

kommenttia